perjantai 27. syyskuuta 2013

HMB sittenkin tehokas lisäravinne urheilijoille?

Beeta-hydroksi-beeta-metyylibutyraatti (HMB) on leusiini-aminohapon aineenvaihduntatuote. Sitä esiintyy pieniä määriä eräissä kaloissa, greipissä ja idätetyissä kasveissa. Sen on jo pitkään tiedetty nopeuttavan palautumista ja jossain määrin lisäävän lihasmassaa aloittelevilla treenaajilla ja iäkkäämmillä ihmisillä. Vanhemmissa tutkimuksissa kokeneet harjoittelijat eivät kuitenkaan ole lainkaan hyötyneet HMB:n käytöstä. Huomion arvoista on, että tutkimuksissa käytetyt harjoitusohjelmat eivät aina ole olleet kovin vaativia. Kovakuntoiset koehenkilöt eivät siis välttämättä ole saanet riittäävää kuormitusta tutkimuksen aikana.



Protaus kirjakaupoissa

Protaus ei ole proteiinin lisäämistä ruokavalioon, vaan huomion kiinnittämistä ravinnon laatuun ja ajoitukseen, liikuntaa unohtamatta. Protaaja noudattaa pääsääntöisesti hyviä syömistottumuksia. Protaajan lautasella voi olla esimerkiksi kalaa, kasviksia ja täysjyväviljaa. Mikään ruoka-aine ei ole täysin kielletty, vaan protaaja keskittyy suuriin linjoihin lillukan varret unohtaen.

torstai 26. syyskuuta 2013

L-karnitiini aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja?

L-karnitiini on aminohappo, jota on erityisesti lihassa. Sitä ei kuitenkaan esiinny proteiinien rakenteiden osana. Sen yhtenä tehtävänä on auttaa rasvahappoja pääsemään mitokondrioihin hapetettavaksi, eli se osallistuu rasvan palamiseen. Karnitiini ei ole ihmiselle välttämätön aminohappo, vaan elimistö muodostaa sitä itse. Sen sijaan lihansyöjien kuten kissojen täytyy saada sitä ruokavaliosta. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...